Janne Veikkanen on autoharrastaja ja kilpakuljettaja Hyvinkäältä. Drifting on ollut menestyksekkäästi Jannen lajivalinta jo vuodesta 2007. Vuosien mittaan 1986 syntynyt Janne on raivannut tiensä kilpailemaan Suomen ja Euroopan kärkitasolle niin ajollisesti kuin kalustonsakin puolesta.
Janne tunnetaan reiluna kilpakumppanina joka ei kuitenkaan anna milliäkään periksi kilpailutilanteessa.Jannen ajotyyliksi on kehittynyt saumaton ja sulavan agressiivinen tyyli isolla kulmalla ja maksimaalisella näyttävyydellä varustettuna. Lajin luonteeseen kuuluva show-elementti eri muodoissaan on myös aina viehättänyt Jannea driftingissä.

Drifting lajina viehättää Jannea myös teknisyytensä osalta. Lajissa vallitsevat kilpa-autojen lähes vapaat tekniikka- ja rakentelusäännöt antavatkin sopivan haasteen insinööriksi opiskelleelle, ja auto-alalla työskentelevälle kuljettajallemme.
Driftingkuljettajauransa ajan Janne on myös pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan lajin eteenpäin viemiseen Suomessa. Oman tiimin ja ajamisensa kehittämisen lisäksi Janne on toiminut kuljettajayhdistyksen hallituksessa, ja on parhaillaan osa kansallisen autourheiluliiton, AKK:n lajiryhmää, vaikuttamassa lajin tulevaisuuteen.

"Toisten mielestä jos auto luistaa on suoritus pilalla - toisille kumin polttaminen on elämäntapa. Hyvinkääläinen Veikkanen nosti Suomidriftingiä taas pykälän verran ylöspäin voittamalla Pro-luokan NEZ-Kultaa - Viron osakilpailusta voitto ja Latviasta kakkossija. Nämä kaverit osaavat paitsi käskeä hirviötehokkaita laitteitaan, myös rakentaa niitä omin käsin"
Vauhdin maailma 11-12 - 2014. Rata-autoilu Top 20 kuljettajat, 2014.

Jokaisen menestyvän kuljettajan takana on aina huippuosaajien tiimi. Jannen kilpailemisen mahdollistava ydinkaksikko vierailevien tähtien ohella ovat vasemmalta lukien Dj Jepes ja "Den Glider In" Kultanen. Herrat ovat paitsi teknisesti päteviä huippuosaajia, myös timantin kovia tiimipelaajia ja huumorimiehiä. "Ilon kautta!" ja "Ei se siitä" onkin ollut tiimimme mottolistalla jo hyvän aikaa.
Missä tahansa, kilpailuissa tai tapahtumassa, kuljettajaamme tai tiimimme jäseniin törmäätte, suosittelemme poikkeamaan sanalle. Faniemme ja seuraajiemme kanssa jutustelu kuuluu aina aikatauluumme!

Jannen kirkkaimmat saavutuksen vuosien
mittaan sisältävät mm. seuraavaa:
2015 FIA NEZ Drift Series 3.
2014 FIA NEZ Drift Series Mestari
2011 FPDA Drift Series 3. (2011 Suomen pääsarja)
Vuosien mittaan lukuisia Podium sijoituksia kansallisissa kilpailuissa.
FIA NEZ = Kansainvälisen autoliiton, FIA:n, Pohjois-euroopan (North European Zone) aluemestaruus.
Alue sisältää yhteensä yhdeksän maata jotka ovat:
Tanska, Viro, Suomi, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Venäjä ja Ruotsi.