Janne hienoon Voittoon Alastarolla!

16.08.2016

Sm-sarjan kolmas osakilpailu taisteltiin menneenä viikonloppuna Alastaron moottoriradalla Virttaalla. Seuraavassa raporttia Alastaron kilpailusta sekä nopea katsaus kauden toiseen, Pesämäellä ajettuun osakilpailuun.

ami_ja_janne.jpg

Tiimikaverukset pitkästä aikaa samassa kuvassa! Ami Aalto ajoi FDO Pro kilpailun Alastarolla sijoittuen hienosti kolmanneksi!

Alastaron osakilpailuun lähdettäessä Janne oli sarjassa kolmannella sijalla ja kärkipaikkaa pitänyt Tommy Snellman oli kahden vahvan kilpailun avulla ottanut jo hieman kaulaa takaa-ajajiinsa. Sarjan toinen osakilpailu Pesämäen radalla ei sujunut Sideways Drift tiimiltä ja Jannelta odotusten mukaan.

 Kohtalaisesta lajittelujen neljännestä sijasta huolimatta kilpailu loppui Henri Haanpään kanssa kolaroinnin seuraksena jo Top16 vaiheeseen. Sijoitukseksi kilpailusta jäi kymmenes ja tunnelmaksi iso pettymys huomattavasti paremmankin sijoituksen oltua mahdollinen.

Tiimi.jpgMuiden suorituksia analysoitiin katsomossa omaa vuoroa odotellessa.

Kilpailuiden välillä oli Suomen suven pituuteen nähden kohtalaisen pitkä kuukauden tauko kuten tällä kaudella kaikkien osakisojen välissä on. Ennen Alastaroa oli hyvää aikaa latautua ja analysoida mikä johti lievään alisuorittamiseen Pesämäellä. Alastarolle lähdettiinkiin huomattavan rennolla otteella ja hakemaan taas onnistumisen elämyksiä, Niitähän sitten lopulta saatiinkiin jopa enemmän kuin osattiin odottaa.

Menomatkaa.jpg

Tunnelma oli korkealla jo menomatkalla ;)

Säätiedotus näytti virkistävää vesisadetta koko kilpailupäiväksi ja päivään varauduttiinvastaavasti. Kuitenkin kesän säävaihtelut näyttivät taas kyntensä ja aamun harjoitukset ajettiin käytännössä kokonaan kuivalla radalla. Ajo maittoi ja hauskaa oli. Auto vikuroi tietyissä tilanteissa hieman mutta sen ei annettu nyt häiritä vaan ladattiin sumua suuttimeen sen mitä laitteista irtosi, ja irtosihan niistä. Treenien viimeinen veto oli ilman vastaväitteitä Jannen paras veto koskaan Alastarolla. Tämä lupasi hyvää lajitteluihin.

Lajitteluiden koittaessa vesisade saatiin kuin saatiinkiin paikanpäälle ja meteorologi sai toistaiseksi pitää työpaikkansa. Lajittelusuorituksia ajettiin tällä kertaa kolme ilman lämmittelysuorituksia. Ensimmäiseen lajitteluvetoon sai lähteä siis ajamatta varsinaisesti märällä radalla kierrostakaan pohjille! Tämä tuntui Jannelle sopivan ja kuski täräytti ensimmäisellä vedollta tauluun komeat pisteet, 93! Tästä innostuneena toiseen vetoon ja aina vaan paranee, tällä kertaa 95,5 pistettä! Kolmas veto menikin sitten nollille Jannen yrittäessä yliluonnollista suoritusta joka kostautui juurikin yliyrittämiseen. Se ei tosin haitannut tässä kohtaa enää ja lajitteluvoitto ja tärkeät 16 sarjapistettä olivat tosiasia.

lajittelu_tulokset.jpg

Lajittelupisteet eivät jättäneet epäselvää kärkipaikan osalta. Jannen ensimmäinenkin veto 93 pisteineen olisi riittänyt lajittelun kärkeen.

Kaavioon lähdettäessä lajitteluvoitto takasi ensimmäiselle kierrokselle, eli Top16 vaiheeseen soolovedon sillä kaavioon itsensä selvitti vain 14 kuljettajaa nollasuoritusten ja kalustorikkojen jälkeen.

Line_up.jpg

Line upissa sai tällä kertaa odotella hyvän tovin omien suoritusten vuoroa.

Top8 vaiheessa vastaan asettui kukapa muukaan kuin edellisessä kilpailussa liiankin läheistä tuttavuutta tehnyt Henri Haanpää! Nyt oli selkeästi revanssin paikka! Janne ajoi varman ja hienon suorituksen edellä kasvattaen rakoa Henriin hieman ja huhujen mukaan Henkka myös oikeni hieman suorituksen aikana. Takana ajaessa Jannelta riittävän agressiivinen, mutta kuitenkin varma veto ilman virheitä ja jatko neljän parhaan joukkoon oli selvää.

Top4 ja vastaan Petri Vinkka. Sikäli uusi tuttavuus ahdetulla LS1 moottorisella Bemarilla ettei Janne ole koskaan kohdannut häntä vielä kilpailussa. Kaverin hyvä suorittaminen lajitteluissa ja muutamat näyttävät vedot mitä aiemmissa kilpailuissa oltiin nähty antoivat kuitenkin signaalia että saa mennä sen mitä osaa jos finaaliin mielii. Vinkka antoikin hyvän vastuksen mutta rengastuksen kautta hänen autonsa oli kuitenkin sen verran hitaampi että edellä Janne kuroi kunnolla rakoa ja takana ajaessa pystyi muuten hienon suorittamisen lisäksi painostamaan tasaisesti Vinkkaa läpi suoritusalueen. Janne Finaaliin!!

odotellaan_tuloksia.jpgTop4 porukka odottelemassa tuomioita Alastaron pääsuoralla.

Tässä vaiheessa oli jo selvää että Sm taistelu tulee menemään tiukalle pahimman vastustajan ja sarjakärjen Tommy Snelmannin tiputtua jo Top16 vaiheessa katsomon puolelle. Finaalissa vastaan asettui ehkä se kokenein Alastaron konkari Mikko Viitala. Aiemmin päivällä hän oli myös maininnut edellispäivänä ajaneensa toisella autolla noin 50 kierrosta märkää Alastaron rataa ympäri joten Mikko oli ainakin valmistautunut hyvin!

Finaalissa All In! kuten kuuluu ja Janne ensin edellä. Vahva suoritus ja aivan aavistuksen sai tehtyä Mikon ohjastamaan Camaroon eroa siten ettei takana pysytty ihan iholla suorituksen pituutta. Sitten seuraamaan ja todennäköisesti käsillä päivän viimeinen kiskaisu läpi Lemminkäisen ja loppuradan. Janne ajoi entryyn juuri sopivalla attackilla ja pääsi heti Mikon kylkeen kiinni koko entryn mitalta ja Lemminkäiseen mentäessä. Välisuoralla eroa tuli minimaalisesti ja seuraavaan oikeaan taittaessa se olikin jo kurottu umpeen. Molemmilta hieno ja ehjä suoritus Jannen pysyessä omasta mielestää paremmin Mikon kannassa kuin toisinpäin ajettaessa.

Top4.jpg

Kisan kärki. Vasemmalta oikealle: Janne 1. Marko Prusila 3. Mikko Viitala 2. ja Petrri Vinkka 4.

Lopputulokset varmistivat asian ja Janne ylsi täten tämän Sm osakilpailun voittoon! Loistava kilpailupäivä ja äärimmäisen tärkeät Sm-pisteet plakkariin!

lopputulokset.jpg

Kilpailun lopputulokset.

Mitalitaistosta on tulossa todella kuuma kilpailu ja mitä tahansa voi vielä tapahtua. Janne seuraa nyt sarjakärkeä seitsemän pisteen päässä ja takanakin tulee vielä lievästä piste-erosta huolimatta kovia kuskeja iskuetäisyydellä. Finaalit ajetaan 17.9.2016 Botniaringin radalla Jurvassa ja sinne Sideways tiimi lähtee kynsin hampain taistelemaan kauden alussa asetetun tavoitteen, Suomen mestaruuden, täyttymisestä!

Sm_pistetilanne.jpg

Epävirallinen tiimimme itse laskema Sm-pistetilanne Alastaron kilpailun jälkeen. Kultamitalista ajetaan vielä Finaalissa todella kovaa!

Ennen Botnian finaaleja tiimi käy ajamassa vielä hienona tapahtumana viime vuosina koetuen Venetsia Drifting kilpailun Kokkolassa 27.8.2016. Lisätietoa tapahtumasta http://www.venetsiadrifting.fi/

Pokaalihommat.jpgNäihin kuviin ja tunnelmiin Alastarolta! Nähdään Kokkolassa!

Suuret kiitokset tuloksen mahdollistamisesta sponsoreillemme ja tiimille kokonaisuudessaan! Ilman teitä menestys olisi kuin toivehampurilainen: Kaksi sämpylää ja harras toive että välissä olisi pihvi ;)

25.04.2017Kalenterimuutoksia!
06.11.2016Dude! Where's my driftcar? 5. Jakso julkaistu!
19.10.2016"Veikkanen Suomen mestaruudesta " Samalta tuntuu kuin ennenkin""
21.09.2016Janne on uusi Suomenmestari!
15.09.2016Mestaruustaisto huipentuu Finaalikilpailuun!
16.08.2016Janne hienoon Voittoon Alastarolla!
20.07.20162.Sm osakilpailu takana ja Sm kauden puoliväli saavutettu.
03.07.2016NEZ Osakilpailun tunnelmat
29.06.2016Sideways ajamaan ekstra kisan viikonloppuna!
19.06.2016Janne 3.sijalle Kuopion Sm avauksessa!

Siirry arkistoon »