Terveisiä Virosta24.07.2009 Terve taas, ja tervetuloa jälleen Sideways uutisten pariin. Sitten viimekuuleman Sideways Drift team käväisi etelänmatkan merkeissä Viron puolella kokeilemassa luisuttelua. Tiimi osallistui Viron paikallisen mestaruussarjan kauden kolmanteen osakilpailuun, joka käytiin Pärnun moottoriradalla. Perjantain ekoista treeneistä. Sideways porukka otti päivän hieman harjoituspäivä luontoisesti siinä mielessä että emme ehtineet osallistua kuin lajitteluihin jotta ehdimme tulla saman päivän puolella takaisin Suomen kamaralle. Finaalit käytiin näin ollen paikallisten kesken Latvialaisen pro kuljettajan Gvido Elksnisin säestyksellä. Rataa päästiin kokeilemaan jo perjantaina illalla ja paikoitellen erittäin pomppuiseen päällysteeseen tottumisen jälkeen rata oli erittäin mukava ajaa. Arvostelualue oli rakennettu kovavauhtiseksi ja loppuun oli saatu vielä melko tekninenkin osuus viimeisen kirraavan oikean muodossa. Ami päästää pärnussa. Päivän muut ajot sekä lajittelut sujuivat Sideways kuljettajilta hyvissä merkeissä. Ainostaan Gvido Elksnis pääsi kuittaamaan lajittelujen tuloksissa Jannen ja Amin edelle. Janne oli toinen ja Ami niukasti kolmas. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja järjestelyt toimivat mallikkaasti. Yksi huomattava asia oli yleisön määrä, jota oli huomattavasti enemmän kuin suomen kilpailuissa. Näyttävistä ajosuorituksista sai myös raikuvat suosionosoitukset jollaisiin suomessa ei juuri olla totuttu. Tähän olisi mukava saada muutos, ainakin tuon yleisömäärän osalta.
Pärnussa ajettiin myös "team" ja paridrifting näytöksiä, Sideways Drift team feat.Gvido Elksnis. Seuraavan kerran Sideways tiimi on tositoimissa Ahveniston moottoriradalla 8. päivä elokuuta FPDA:n kolmannen sarjaosakilpailun merkeissä. Ahvenistolle lähdetään kovin odotuksin ja kovalla taistelutahdolla! Periksi ei anneta! Tässä vielä linkit kahteen videokoosteeseen Pärnusta: Nähdään Apparalla! Terveisin Sideways Drift team / Janne |