Janne on uusi Suomenmestari!

21.09.2016

SIDEWAYS DRIFT TIIMIN JANNE VEIKKANEN SUOMENMESTARIKSI!!!

Kauden neljäs ja viimeinen Sm-osakilpailu käytiin menneenä viikonloppuna Botniaringin radalla Jurvassa. Kilpailu onnistui tiimiltämme lähes täydellisesti ja saavutimme jo kauteen lähdettäessä asetetun tavoitteemme, Suomenmestaruuden!

1_2.jpg

Finaalikisaan lähdettäessä Janne oli Sm-pisteissä 7 pisteen takamatkalla sarjaa johtaneeseen Tommy Snellmanniin. Kolmantena sarjassa jo kohtalaisen piste-eron päässä oli hallitseva Suomenmestari, Seinäjokelainen Juha Pöytälaakso. Mitalisijat olivat kaikki vielä ratkaisematta ja tämä tiesi hienoa ja jännittävää viimeistä kilpailua.

Finaaliin lähdettiin valmistautuneena ja onnistuneen ennakkotestin siivittämänä. Paikalle saavuttiin jo perjantaina kiireen välttämiseksi ja ajatuksella, että autoa ja miestä päästään kokeilemaan vielä perjantaina ennen kisaa samalla radalla jossa kilpaa lauantaina ajettaisiin.

Perjantaina ajettiinkin suunnitelmien mukaisesti kolme stinttiä ja homma tuntui rokkaavaan kuten kuuluu. Pienen tilanteen aiheutti polttoaineen paineen hetkellinen hukkuminen perjantai-illasta mutta tämäkin murhe selätettiin varsin nopeasti ja lauantaihin lähdettiin luottavaisin mielin.

11.jpg

Launtaipäivän koitettua ajettiin totuttuun tyyliin ensin harjoitukset ja niiden perään lajittelut. Harjoituksissa radan ajolinjaa ohjaavat keilat, clipping pointit, tuntuivat hivenen haastavilta varsinkin radan keskivaiheella olleen 2. clipping pointin osalta jonka hakeminen läheltä tuotti hieman tuskaa. Tämä herätti pientä ihmetystä ajolinjan ollessa yleensä Jannen vahva osa-alue. Harjoitusten ja lajittelujen välissä ohjaajakokouksessa asiasta keskusteltiin ja keilan paikkaa hieman muutettiin lajitteluihin. Lähes kaikki muut kuljettajat olivat havainneet saman ongelman.

Lajitteluihin lähdettäessä Janne lajitteli tältä kaudelta totuttuun tyyliin viimeisenä kilpailunumeronsa 99 perusteella. Ensimmäiseen vetoon lähdettäessä entryyn tuli varsin raju vastaheitto ja auto pamahtikin jo hieman maksimikulman yli ensimmäiseen mutkaan. Tästä kuitenkin selvittiin hienosti oikea-aikaisella vedolle päästämisellä ja lopputuloksena olikin henkilökohtainen paras entry todennäköisesti koko kaudelle. Loppuvetokin meni mallikkaasti ja vastauksena tähän tuomaristolta 92,5 pistettä sadasta mahdollisesta! Tällä suorituksella kirkkaasti lajittelun kärkipaikka ja muutama piste pois Tommy Snelmannilta jo tässä vaiheessa ja siirtyminen "live" pistelaskussa sarjakärkeen.

10.jpg

Pudotuskaavioon lähdettiin superjännittävästä tilanteesta. Mestaruus edelleen auki, ja riippuen muista kuljettajista, Jannen tulisi pahimmassa tapauksessa ajaa vähintään neljän joukkoon voidakseen olla täysin varma mestaruuden varmistamisesta.

Kaaviossa Top16 vaiheessa vastaan asettui Jonas Klemets. Pariin otteeseen tällä kaudella Janne on jo Jonaksen kaaviossa kohdannut joten ajotyyli oli jo suhteellisen hyvin tiedossa. Tässä kohtaa lajitteluvoitosta oli myös hyötyä kun jokaiseen pariin lähdettäessä Janne sai ajaa ensin edellä ja suunnitella seuraavana autona ajettavan toisen vedon sen mukaan.

Klemets ajoi kelpo suoritukset molempiin vetoihin mutta se ei riittänyt horjuttamaan Jannea ja vahvalla esityksellä Janne selkeästi Top8 joukkoon.

Top8 vaiheessa vastaan asettui Jonathan Hast tehokkaalla E30 Bemarillaan. Hast oli siinä mielessä uusi tuttavuus että Janne ei oman muistinsa mukaan häntä ole vielä kilpailussa kohdannut. Hast kertoi jälkikäteen uhonneensa autossa itsekseen ajavansa Jannelle jäljet selkään mutta Jannen vauhti oli liikaa myös hänelle. Takana ajaessaan kyyti ei riittänyt Jannen matkaan ja edellä mennessään suli suoritus ylirittämiseen jo entrymutkassa aiheuttaen spinnauksen.

Tässä kohtaa Janne huokaisi helpotuksesta autossaan matkalla Top4 vaiheeseen. Mestaruus pitäisi nyt olla taskussa ja loppukisan saisi vain nautiskella hienossa auringonlaskussa ajamisesta!

2_2.jpg

Top4 ja vastaan Petri Vinkka. Uusinta edellisen Sm-kisan Top4 vaiheesta jossa Janne ja Vinkka viimeksi kohtasivat. Tuolloin finaaliin Alastarolla eteni Janne ja niin kävi myös tällä kertaa Botniaringillä. Vinkka on parantanut otteitaan läpi kauden ja tässä on varmasti yksi tulevaisuuden kovimpia kuskeja kun saa paketin hierottua lopullisesti kasaan. Erittäin vahvaa suorittamista jo nyt!

Finaaliin saatiinkiin todellinen supernäytös kun kaavion toiselta puolelta tiensä sinne raivasi hallitseva Suomenmestari Juha Pöytälaakso. Pöytälaakso on keskittynyt tällä kaudella Euroopan kovimpaan Drift Allstars sarjaan jossa hän todella hienosti sjoittui sarjassa toiseksi Euroopan kärkeä vastaan!

Juha on ajanut toistakymmentä kisaa tällä kaudella ja sen tuoma rytmi ja rutiini näkyi myös nyt Botnialla. Juha latasi Bemaristaan radalle kaiken minkä pystyi. Janne yritti taistella vastaan mutta kriittisessä paikassa pienehkö ajovirhe ja lievä tehoero Juhan kilpuriin riittivät taivuttivat Jannen selkärangan tässä kohtaa kilpailua.

Juhalle siis ansaittu ykköstila tästä osakilpailusta ja Janne pokkaamaan kakkospystiä! Pronssifinaalissa Vinkka taipui vielä Valtteri Rauhalalle ja näin kärkikolmikko Botnia osalta oli valmis.

Sideways Drift tiimin ja Jannen kausi on nyt hauskapitopäivän tuomaa sinettiä vaille valmis ja tammikuussa pokataan virallisesti Sm-kultamitali kaulaan!

Lopullisia sarjapisteitä saadaan vielä odottaa kunnes ne ovat virallistettu, mutta kotilaskujen mukaan sarjassa toiseksi nousi Juha Pöytälaakso ja pronssia pokkaa Tommy Snellman. Onnittelut myös heille tiimimme puolesta!

SUURIMMAT MAHDOLLISET KIITOKSET KILPAILUKAUDESTA:
YHTEISTYÖKUMPPANIT
FANIT, SEURAAJAT JA KANNUSTAJAT
HUIPPUTIIMI JA MUUT AUTTANEET HENKILÖT
Ilman teitä yksikään saavutus ei olisi mahdollinen!
QualiResults.jpg
Botnia_kaavio.jpgBotnia_lopputulokset.jpg
25.04.2017Kalenterimuutoksia!
06.11.2016Dude! Where's my driftcar? 5. Jakso julkaistu!
19.10.2016"Veikkanen Suomen mestaruudesta " Samalta tuntuu kuin ennenkin""
21.09.2016Janne on uusi Suomenmestari!
15.09.2016Mestaruustaisto huipentuu Finaalikilpailuun!
16.08.2016Janne hienoon Voittoon Alastarolla!
20.07.20162.Sm osakilpailu takana ja Sm kauden puoliväli saavutettu.
03.07.2016NEZ Osakilpailun tunnelmat
29.06.2016Sideways ajamaan ekstra kisan viikonloppuna!
19.06.2016Janne 3.sijalle Kuopion Sm avauksessa!
30.05.2016Dude! Where's my driftcar? Extra!
22.05.2016Ensimmäinen kilpailu lähestyy!
03.04.2016Dude! Where's my driftcar?! Sarjan toinen jakso on julkaistu!
04.03.2016Dude! Where's my driftcar?! Jakso 1 julkaistu!
25.02.2016Uusi Youtube sarja! Dude! Where's my drift car?!
21.01.2016Sideways palkittu AKK:n mestareiden illassa
03.01.2016Sideways.fi IS BACK!
03.01.2016Sideways mukana Portion Boys musiikkivideolla!
03.01.20161:10 RC-Auton kori arvottu
03.01.2016Uutta Incar specialia julkaistu!
06.09.2011Finaalikisa lähestyy! 10.9.2011 Kemora
10.06.2011Tuuriin!
10.06.2011Ryttyjä ja pyttyjä Botnialta, osa 2
30.05.2011Round 2 Teaser by Artplay.ee
17.05.2011Round 1 kooste
11.05.2011Ryttyjä ja pyttyjä Botnialta!
03.05.2011Taas se alkaa!
24.04.2011Drifting sai SM arvon!
24.04.20112011 Autot julkaistu !
21.03.2011Pellolla kurvailtu
09.02.2011Peltoautotapahtuma ja ajoharjoittelu 12.2.2011 Tyrwäällä
01.02.2011Kausi 2010 koostevideo julkaistu!
18.01.2011Incar special part 3
14.01.2011Kausi 2011 julkaistu!
11.12.2010Incar special part2
26.11.2010Incar special part 1
26.10.2010FDO Allstars race 2010
07.10.2010FPDA Round6 Botniaring Finaalikisan raportti
29.09.2010FPDA Drifting series 2010 koosteet
29.09.2010One more time!
22.09.2010Elävää kuvaa nousevan auringon maasta
03.09.2010Round 5 Alastaro 28.8.2010 Kilpailuraportti
02.09.2010Finaalit Botnialla!
28.07.2010Joutsa videomaistiainen
28.07.2010Joutsassa lämmintä
07.07.2010Joutsaan pitämään Hauskaa isolla H:lla!
30.06.2010Terveisiä Kuopiosta!
14.06.2010Kalis Superlauantai räjähtää Kuopiossa 19.6.2010!
14.06.2010Kilpailuraportti Alastaro Round 2
02.06.2010Round 2 5.6.2010 Alastaro
25.05.2010Round 1 Motopark ajettu
18.04.2010Ensimmäinen testi ajettu
08.04.2010ACS 2010 Messut on messuiltu
23.03.2010Kevät lähestyy...
05.03.2010Sideways Drift team Futurezin kanssa yhteistyöhön!
08.02.2010Kaasu VOL.2
04.02.2010Kauden 2010 kalenteri julkaistu!
13.01.2010Big in Japan!
06.01.2010NYT SE ON TÄÄLLÄ!
19.12.2009Deadracer yhteistyöhön Sideways drift teamin kanssa!
17.11.2009Projektit aloitettu
02.11.2009Kausiyhteenveto
29.09.2009100+ Motorshow video!
21.09.2009Näytösajoa 100+ Motorshowssa!
21.09.2009Alastaron kisakooste julkaistu!
11.09.2009FPDA Radalle.com Drift series 2009 Saatu päätökseen!
03.09.2009FPDA Radalle.com Drift series 4.Osakilpailu ajettu
01.09.2009Punasavurengas testi Botniaringillä
14.08.2009FPDA Round 3 Ajettu!
07.08.2009Ahveniston kilpailu on jo ovella...
24.07.2009Terveisiä Virosta
30.06.2009Raporttia toisesta osakilpailusta Kemorasta! +muita tunnelmia...
23.05.2009FPDA R1 Motopark kisaraportti
28.04.2009Sideways Drift team Shakedown Kouvolassa.
18.04.2009Messurapotti /American car show 2009
08.04.2009Uusia yhteistyökumppaneita ja messu uutisia!
08.03.2009Kevättä ilmassa.
03.03.2009Paitoja saatavilla!
11.02.2009Kilpailukalenteri julkaistu kokonaisuudessaan!
25.01.2009Sivut avattu!
13.01.2009Supra projektia.